03/2025 Puolueiden kerrottava kantansa Oulaskankaasta ennen vaaleja

Pohjois-Pohjanmaan asukkaiden viesti on selvä ja kansalaisaloite Oulaskankaan perusterveyden yöpäivystyksen pelastamiseksi ylittää selvästi vaadittavan 50 000 allekirjoituksen rajan. Aikanaan asia siis palaa eduskunnan käsittelyyn.

Kunta- ja aluevaalit käydään kuitenkin jo 13.4. ja eduskunta tuskin ehtii edes aloittaa kansalaisaloitteen käsittelyä ennen vaaleja. Eduskunnan päätös asiasta vaikuttaa kuitenkin suuresti niin hyvinvointialueemme Pohteen kuin alueemme kuntien toimintaan. Ja ennenkaikkea kyse on maakuntamme ihmisten palveluista.

Nyt vaalien alla äänestäjien oikeusturvan kannalta on välttämätöntä saada tietää puolustavatko kaikki alueemme kansanedustajat palveluitamme?

Keskustan kansanedustajat tukevat yksimielisesti Oulaskangasta. Nyt on vielä mahdollista myös Kokoomuksen Mari-Leena Talvitiellä ja Janne Heikkisellä sekä Perussuomalaisten Pekka Aittakummulla, Merja Rasinkankaalla, Jenna Simulalla, Ville Vähämäellä ja Antti Kankaalla tulla puolustamaan Oulaskangasta ja turvata alueen ihmisten palvelut.

Kokoomuksen Juha Hänninen varmaan tälläkin kertaa yhtyy oppositiopuolueiden alueita puolustavaan linjaan?

Senja Kovaniemi

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja
Keskustan puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan jäsen