01/2025 Paikallisuuden arvostaminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen tärkeintä

Lunta ei pyryttänyt loppuvuodesta 2024 liiemmin ulkona, mutta tupaan sitä satoi, kun sairaalaverkkoa koskeva lakiesitys meni eduskunnassa niukasti läpi. Taloudentasapainottamiseen tarvittavan ajan lisäksi hyvinvointialueilta vietiin nyt myös päätösvalta alueellisten erityispiirteiden huomioimiseen.

Oman myräkän nostaa myös hallituksen ajama hankintalain uudistuksen lakiluonnos, joka on lähdössä kuntiin lausuntokierrokselle heti alku vuodesta 2025. Lakiluonnos, jota ei edes markkinoiden toimivuutta valvova Kilpailu- ja kuluttajavirasto, eikä kuntaliitto kannata.

Uudistuksella rajoitettaisiin merkittävästi kuntien mahdollisuutta käyttää omia yhtiöitä palvelutuotannossaan ja tätä kautta hankkimaan kustannustehokkaasti laadukkaita palveluita. On käsittämätöntä, että kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuuksia valita eri palveluvaihtoehtojen välillä toiminnan tehostamiseksi ja kehittämiseksi rajoitettaisiin. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi vain tehottomampaa ostamista ja suurta paperisotaa, kun kunnat uudelleen järjestäytyisivät kukin omalla tavallaan. Erityisesti pienten kuntien osalta uudistus tulisi iskemään kovaa ja vaarantaisi hyvin toimivien palveluiden saatavuuden.

Talouden kanssa on kipuiltu jo tovi, eikä Pohjois-Pohjanmaallakaan ole vältytty viime vuosina talouden tasapainottamisen toimilta. Jos tämän päälle sairaaloiden yöpäivystyksiä lopetetaan ja kunnan menoja kasvatetaan tehottoman hankinnan vuoksi, näkyy tämä väistämättä eriarvoisuuden lisääntymisenä sekä vaikeina päätöksinä alue- ja kuntatasolla. Lopulta vaikutukset näkyvät aina ihmisten arjessa. Tarkoittaen esimerkiksi hädän hetkellä liian pitkiä odotusaikoja ja matkoja lähimpään sairaalaan, veronkorotuksia ja yleisesti palveluiden laadun heikentymistä sekä pahimmassa tapauksessa jopa loppumista.

Vuosi 2025 tuo mukanaan uudet valtuustot niin alueelle kuin kuntiin. Tulevia päättäjiä odottaa edelleen käynnissä olevat suuret rakenteelliset muutokset yhdistettynä haasteelliseen taloustilanteeseen. Äänestämällä voit vaikuttaa millaisia päätöksiä lopulta talouden ehdoilla tehdään ja ketä niitä on tekemässä.

Hyvää alkanutta vuotta 2025. Pidetään huolta kunnista ja palveluista!

Senja Kovaniemi